Viettelijä – eräs teatteriproduktio muusikon näkokulmasta
Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansamusiikin aineryhmä
1995
- Julkaisuvuosi: 1995
- Tekijä: Leena Joutsenlahti
Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansamusiikin aineryhmä
1995
1.2.1994 Tapasin ensimmäistä kertaa näyttelijäoppilaan Jussi Johnssonin ja hänen opettajansa Malla Kuuranteen. Olin lupautunut tekemään musiikin, säveltämällä ja soittamalla, Jussin oppilastyöhön, jonka Malla Kuuranne ohjaisi. Näytelmä oli Jukka Larsonin Viettelijä-romaaniin perustuva monologi. Esityksiä oli yhteensä 19 kertaa, joista viimeiset kolme esitettiin marraskuussa 1995.
Tämän taiteellisen projektin kirjallinen osuus perustuu päiväkirjamerkintöihin, joita tein sekä harjoitteluvaiheen aikana että esityksien lomassa. Niin kuin päiväkirjakirjoituksen luonteeseen kuuluu, olen kirjoittanut tuntemuksiani hyvistä ja huonoista kokemuksistani melko vapaasti. Miten syntyivät laulujen melodiat? Minkälaista oli improvisoida puusarvella näyttelijän lausuessa samanaikaisesti repliikkejään?
Ensikokemukseni teatterityöstä saivat minut vakuuttuneeksi siitä, miten paljon meillä muusikoilla ja näyttelijöillä on opittavaa toistemme työskentelytavoista ja ajatusmalleista. Itsestäänselviltä tuntuvat asiat eivät ehkä olekaan niinkuin olimme ajatelleet.
Toisestakin seikasta tulin myös vakuuttuneeksi. Näyttämömusiikin tekeminen on mielenkiintoista ja hauskaa. Mutta myös tuskallista ja pelottavaakin välillä. Aivan kuten ”taiteen tekeminen” ja eläminen muutenkin. Tällaisen elämyksen soisin jokaiselle muusikolle.
Ulkoasu: Jimmy & Sofia
Website: helpotkotisivut.fi