Vuosien varrelta – merkittävimmät sävellykseni ja oma tyylini

Projektityö
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Kansanmusiikin aineryhmä
2002

Tiivistelmä

Projektityöni taiteellisena osuutena ovat minulle merkittävimmät sävellykseni, Jotka olen säveltänyt 1994–2000 välisenä aikana. Sävellyksiä on yhteensä kuusi, ja ne on äänitetty kirjallisen työn liitteenä olevalle CD-levylle.

Kerron kappalekohtaisesti miten sävellykseni ovat syntyneet ja mitä sävellys- ja sovitustyylejä olen niissä käyttänyt. Vertailen kappaleita keskenään ja tutkin onko niillä yhteisiä ominaisuuksia, jotka muodostavat oman tyylini. Pohdin, miten sävellystyyliäni voisi tulevaisuudessa kehittää. Havainnoin kappaleiden muuttumista äänityksessä.

Tarkasteluni tuotti hyvän lopputuloksen, Löysin oman sävellystyylini ja parannettavaakin löytyi. Sävellykseni ovat kuitenkin riittävän monipuolisia sellaisenaankin. Itseluottamukseni kohosi. Ilman tätä tutkimusta olisin epätietoinen sävellysteni yhtäläisyyksistä ja omasta tyylistäni. Kirjallisen työn lopussa on liitteenä nuotit sävellyksistäni, joita tässä työssä tarkastelen.

Sisällysluettelo

1. Johdanto

2. Sävellysten lähtökohdat

  • 2.1. Kirppu navassa
  • 2.2. Itku
  • 2.3. Bulga
  • 2.4. Triolipolska
  • 2.5. Julian sottiisi
  • 2.6. Metsä

3. Sävellysten toteutus

  • 3.1. Kirppu navassa
  • 3.2. Itku
  • 3.3. Bulga
  • 3.4. Triolipolska
  • 3.5. Julian sottiisi
  • 3.6. Metsä

4. Sävellysten yhtäläisyydet

  • 4.1. Tahtilajit sävellajit ja muodot
  • 4.2. Soitinnus sovitus ja soinnutus
  • 4.3. Rytmiikka
  • 4.4. Kestot ja tempot
  • 4.5. Muita yleisiä huomioita

5. Taiteellisen osuuden toteutus

  • 5.1. Havainnot sävellysten muuttumisesta

6. Johtopäätökset

Liitteet
Nuotit työn liitteenä äänite Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston kirjastossa.