Sävyjen maailma – Viulun laajennetut soittotekniikat improvisoivan kansanmuusikon työkaluina

Johdanto

Maisterintutkintoni opinnäytteeseen kuuluu sekä kirjallinen että taiteellinen osio, ja halusin kirjoittaa kirjallisen maisterityöni aiheesta, joka liittyisi jollakin tavalla maisterikonserttiini. Mikä olisi yhdistävä tekijä konsertissani, jossa esitän säveltämiäni viululauluja ja sooloviuluimprovisaatiota? Kun mietin omaa soittotyyliäni, keskeisimmäksi asiaksi nousi laajennettujen soittotekniikoiden käyttö. Aihe myös kiinnostaa minua, ja viulun laajennetuista soittotekniikoista on kirjoitettu vähän suomeksi ja vielä vähemmän kansanmusiikin näkökulmasta. Niinpä päädyin tutkimaan laajennettuja soittotekniikoita ja sitä, miten ne esiintyvät omassa soitossani. Tutkin soittotekniikoita maisterikonserttiini liittyvän harjoitteluprosessin aikana, ja tähän työhön sisältyy liitteenä esimerkkivideoita improvisaation harjoittelemisesta. Miten viulun sointia voi muuttaa laajennetuilla soittotekniikoilla? Miten laajennettuja soittotekniikoita voi hyödyntää kansanmusiikissa?

Tutkimuksessani on olennaista muusikkolähtöisyys, sillä sanallistan omaa kokemusperäistä tietoani laajennettuja soittotekniikoita hyödyntävänä kansanmusiikkiviulistina. Työni kytkeytyy taiteellisen tutkimuksen viitekehykseen, jossa tutkijan täytyy tehdä paljon työtä omaan praktiikkaansa sisältyvän tiedon tunnistamiseksi. Taiteellisesta tutkimuksesta löytyy monenlaisia tutkimisen välineitä. Tutkimusta voi tehdä esimerkiksi kokemalla, tekemällä, havainnoimalla ja tallentamalla erilaisia materiaaleja. (Gröndahl 2023.)

Tässä työssä keskityn maisterikonserttini ohjelmistoon ja erityisesti konsertin improvisaatio-osuuksien harjoitteluprosessiin. Maisterikonserttini Joka kevät on ainoa kevät pidettiin Helsingissä, Musiikkitalon Black Boxissa 12.11.2025. Konsertti koostui säveltämistäni viululaulukappaleista ja niiden väleihin sijoittuvista improvisaatio- osuuksista, joissa soitin, lauloin ja liikuin. Tavoitteenani oli luoda taiteellinen kokonaisuus, joka vahvistaisi soolomuusikon identiteettiäni ja haastaisi minut säveltämään musiikkia vain itselleni. Konsertti myös yhdisti monet erilaiset muusikon puoleni yhdistämällä viululaulusävellyksiä improvisaatioon ja liikkeeseen.

Dokumentoin improvisaation harjoitteluprosessiani neljälle videolle tammikuusta 2025 kesäkuuhun 2025, ja tätä työtä varten analysoin näiltä dokumentaatioilta havaitsemiani soittotekniikoita. Improvisaatioita harjoitellessani tavoitteenani oli luoda mahdollisimman erilaisia improvisaatioita ja etsiä erilaisia sävyjä viulustani erilaisten tekniikkojen avulla. Kokeilin myös viulussa erilaisia vireitä, ja tämä lähtökohta osoittautui inspiroivaksi lähtökohdaksi improvisaatiolle. Sivuan työssäni myös viululaulusävellyksissäni käyttämiäni laajennettuja soittotekniikoita, mutta pääpainoni tässä työssä on improvisaatiossa käyttämilläni tekniikoilla.

Kansanmusiikin taiteellisista tutkijoista improvisaatiota eri näkökulmista ovat käsitelleet esimerkiksi Pauliina Syrjälä (2020), Emilia Lajunen (2023) sekä Arja Kastinen (2022). Laajennettuja soittotekniikkoja taas käsittelee Antti Paalanen (2015) monimediaisessa tohtorintyössään Palkeen kieli – Vaihtoäänisen haitarin paljerytmiikka sävellystyössä. Viulun laajennetuista soittotekniikoista ei ole tehty Suomessa aiemmin tutkimusta kansanmusiikin viitekehyksessä.

Prosessin aikana opin sanallistamaan käyttämiäni tekniikoita ja asettamaan ne laajempaan viitekehykseen. Syventymällä kokeellisen viulismin kenttään ja analysoimalla muiden viulistien käyttämiä soittotekniikoita sain vahvistusta omalle taiteelliselle identiteetilleni.

Kokeellista musiikkia ja epäkonventionaalisia soittotekniikoita esittäessä kohtaa toisinaan kyseenalaistamista sekä ulkoa että sisäistettynä: Onko tämä oikeaa musiikkia? Voiko tällaista edes esittää? Pitääkö viulun kuulostaa aina eheältä ja kauniilta? Mikä on kaunista ja mikä rumaa? Muun muassa tällaisia kysymyksiä olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään. Tässä työssä en lähde sen kummemmin arvottamaan minun ja muiden kokeellisten viulistien tuottamia ääniä, eikä niitä mielestäni pitäisikään arvottaa. Kaunis ja ruma ovat subjektiivisia käsitteitä ja paljon kiinnostavampaa on keskittyä esimerkiksi siihen, millaisia vaikutelmia ja maailmoja erilaisilla soittotekniikoilla voi luoda.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelmassa on ollut paljon tilaa omille kokeiluille ja se on ollut osa koulutusohjelman pedagogiikkaa jo aivan kansanmusiikin osaston alkuajoista 1980-luvulta asti. Emeritusprofessori Heikki

Laitisen (1997) mukaan kansanmusiikin muusikkoihanteena on esiintyvä, säveltävä, luova ja persoonallinen muusikko. Laitinen korostaa myös improvisaation tärkeyttä muusikon identiteetin luomisessa: ”Onko tämäkin kansanmusiikkia? kyselee moni. Tietenkin on, vastaavat tekijät. Tai ainakin musiikkia: onko muulla väliä?” (Laitinen 1997 [2003], 347.)