Omasta päästä – Improvisaation synty kansanmusiikkipedagogiikan keinoin

Aloitin kansanmusiikin perusopinnot vuonna 1983, jolloin Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto perustettiin. Suomalaisen muistinvaraisen musiikin olemassaolo elävänä perinteenä ja arkistoissa tuhansina äänitteinä ja nuotteina paljastui minulle vasta silloin. Kansanmusiikin improvisatorinen olemus ei kuulunutkaan pelkästään ulkopuolisille, kaukaisille kulttuureille, joihin olin aikaisemmin kuullut ja luullut sen liitettävän. Länsimaisen musiikkikulttuurimme takaa löytyi jotain aivan muuta kuin mitä olin aikaisemmin oppinut ja kokenut.

Kansanmusiikin osastolla 1990-luvulla tehty päätös ottaa improvisointi osaksi kansanmusiikin käsitettä on laajentanut kansanmusiikkiopiskelijoiden käsitystä improvisoinnista, mutta myös siitä, miten kansanmusiikkia voi soittaa, laulaa ja esittää. Lähestyn kirjallisen työn alussa kansanmusiikki-improvisaatiota kertomalla lyhyesti muutamien kansanmuusikoiden taiteellisten jatkotutkintojen improvisaatiota koskevista tutkimuksista.

Kirjallisessa työssä tarkastelen käsitettä omasta päästä soitto ja laulu[1] sekä taiteilijan että pedagogin näkökulmasta. Kolmenkymmenenviiden vuoden kokemus kansanmusiikin opettajana on antanut minulle kuvan siitä, mitä kansanmusiikin opetus voisi olla, ja vielä ajatuksia siitä, mitä sen pitäisi tulevaisuudessa olla.

Taiteellisen jatkotutkintoni metodeja ovat olleet esikuvien, oman itseni sekä oppilaitten kuuntelu ja havainnointi, opettaminen ja soittaminen sekä alan kirjallisuuden tutkiminen. Sen lisäksi työn edetessä olen löytänyt tärkeimmät vastaukset kysymyksiin kirjoitusprosessin aikana.

Taiteellisen jatkotutkintoni kirjallisen työn tavoitteena on ensinnäkin ottaa selvää, mitä lasten soittamat ns. omasta päästä laulut ja soitot ovat. Minulle avautui uudenlaisen tajunnan kautta, mitä lasten spontaani musiikki on omassa opetuksessani ja mitä sen merkitys kansanmusiikillisessa kontekstissa on. Lapsen spontaanit laulut kuuluvat oleellisesti siihen vaiheeseen, jossa hän alkaa tuottaa musiikkia omassa kulttuurissaan. Sitä voi verrata esimerkiksi muistinvaraisen musiikin maailmassa syntyneeseen runolauluun. Useissa tutkimuksissa lapsi nähdään lähtökohtana, jota pitää alkaa opettaa. Johtopäätökseni kuitenkin on, että lapsi ei ole jotain, mitä hän ei osaa vaan mitä hän osaa jo. Merkityksellistä on luoda opetustilanteessa olosuhteet, joissa tämä otetaan huomioon. Nämä ovat pedagogisen tutkimukseni tärkeimmät tulokset.

Pidin jatkotutkintokonserttini vuosina 2008–2013. Tutkin konserttien kautta, miten kansanmusiikin opiskelu muutti käsityksiäni musiikin tekemisestä, soittamisesta ja laulamisesta. Selvitän kirjallisessa työssäni, mistä omassa improvisoinnissani on kyse. Kerron, miten Heikki Laitisen kehittämä kansanmusiikkipedagogiikka vaikutti minuun, ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaan. Soitto ja laulu saivat mielessäni toisenlaisen arvon ja merkityksen kuin mitä olin siihen mennessä oppinut tuntemaan. Kansanmusiikki on antanut minulle luvan suhtautua musiikin tekemiseen omakohtaisesti. Saan soittaa ja laulaa omalla äänelläni ja omalla tavallani. Historiallinen kansanmusiikki on täynnä esimerkkejä, musiikillisia esikuvia naisista ja miehistä, joille soitto ja laulu oli kuin toinen äidinkieli. Heidän elämänsä – ilot ja murheet – soi heidän sävelissään. Huomasin, että konserteissa annoin saman tapahtua myös minulle.

Kansanmusiikin estetiikan kautta musiikillinen maailmankuvani muuttui täydellisesti. Nuoruuden unelma muuttui todeksi. Löysin itselleni merkityksellisen tavan improvisoida, soittaa omasta päästä. Löysin oman musiikkini.

[1] Tässä työssä liitän musiikki-ilmaisut kuten soitto, laulu ja improvisaatio omasta päästä -sanontaan ilman yhdysviivaa. Muissa tapauksissa käytän yhdysviivaa omasta päästä -sanonnan kanssa.

avainsanat: kansanmusiikin osasto, Heikki Laitinen, kansanmusiikkipedagogiikka, improvisaatio, muuntelu, omasta päästä, muistinvarainen musiikki, lasten spontaani laulu, tunteet, paimensoittu, mäntyhuilu, Teppo Repo

Sisällys

Tiivistelmä

Abstract

From One’s Own Head: The Creation of Improvisation Using Folk Music Pedagogy

Kiitokset

Alkusanat

1 Johdanto

2 Tausta

2.1 Leena – matkalla kansanmusiikkiin ja improvisaatioon

2.2 Teppo Repo ja omasta päästä soitto

2.3 Impro(visaatio)

3 Sibelius-Akatemian 1980-luvun kansanmusiikkipedagogiikka ja sen vaikutus musiikkiuraani

3.1 Opiskelijana Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston ensimmäisellä vuosikurssilla

3.2 Heikki Laitisen kansanmusiikkiopit

4 Omasta päästä improvisoinnin opettajana

4.1 Lasten omasta päästä laulut ja soitot

4.2 Omasta päästä -metodi

4.3 Hulluus perintönä

4.4 Teesit

5 Omasta päästä improvisointia jatkotutkintokonserteissa

5.1 Tunneherkkyys ja soitto

5.2 Ensimmäinen jatkotutkintokonsertti 2008 Makale – improvisointia mäntyhuilulla

5.3 Toinen jatkotutkintokonsertti 2009 Makale – improvisaatioita mäntyhuilulla

5.4 Kolmas jatkotutkintokonsertti 2011 Makale äidille – improvisaatioita paimensoitulla

5.5 Neljäs jatkotutkintokonsertti 2012 Makale – Sattuma

5.6 Viides jatkotutkintokonsertti 2013 Makele – Virtaa

5.7 Taiteellinen prosessi

6 Omasta päästä soitto ja laulu

6.1 Määritystä etsimässä

6.2 Oma omasta päästä

6.3 Lasten omasta päästä

6.4 Laulun lupa ja tuottamisen sääntö

6.5 Käsityksiä ja käsitteitä

6.6 Muunnelmat, improt ja omasta päästä

6.7 Improvisaatio ja omasta päästä kansanmusiikissa

7 Johtopäätökset

Lähteet

Liitteet